Miltä tuntuisi, kun olisit vuosia tehnyt hirveän määrän työtä saavuttaaksesi ideologisen ja ekologisen elämänmuodon, jota sitten kaikin keinoin yritetään lopettaa ja vähintäänkin vaikeuttaa. Kyseessä on perheeni pienoinen tila periferiassa. Olemme useallakin rajalla; maataloustukialueilla, yritystukialueilla ja jopa tulevilla teurasjäte- ja raatokeräilyalueilla jokaisella on omat rajansa, usein hieman toisistaan poikkeavia. Lisäksi olemme useassakin rekisterissä; ei siis riitä että olemme väestörekisterissä tai että automme on rekisterissä. Voi hyvä ihme, me olemme lammasrekisterissä, vuohirekisterissä, siipieläinrekisterissä, sikarekisterissä, nautarekisterissä ja hevoset on Hippoksen rekisterissä. Jokaiseen rekisteriin tarvitsee omat käyttäjätunnukset sekä tuntea sen toimintatavat.
Vastikään meitä onnisti päästä satunnaisotannan kohteeksi eli meille tuli eu-tarkastaja tekemään lammastarkastuksen. Tarkastaja tulee uhkealla vuokramaasturilla, viettää tilalla useita kalliita työtunteja, meillä hän oli 5 tuntia, vaikka meidän tilamme on todella pieni. Jokainen lammas otettiin kiinni ja tarkastettiin korvamerkit. Vasta viikkoa aiemmin olimme tehneet saman eläinlääkärin kanssa, kun otettiin medi-visnatautitarkkailuun kuuluvana tilana verinäytteet yli vuosikkaista lampaista ja vuohista. Tästä olisimme välttyneet jos olisimme vähentäneet yli vuosikkaiden määrän alle 20 kpl:n. Siinä taas yksi raja ylitettäväksi.
Tarkastus jatkui ulkona suoritetun korvamerkkitarkastuksen jälkeen pirtissä. Sitten syynättiin papereita; ja sai kuin saikin tarkastaja minut kiinni suuresta rikoksesta! Rekisteriin merkittyä eläintä ei tilalta löytynyt, mutta vastaavasti tilalta löytyi eläin jota taas rekisterissä ei ollut tai oikeammin olin sen ilmoittanut syksyllä kadonneeksi. Kerronpa tilanteesta hieman tarkemmin; osa lampaistamme oli perinnebiotooppilaitumella toisella kylällä n. 30 km päässä kotoamme. Kävimme lampaita katsomassa siellä ja niille piti sinne viedä vettä. En tiedä joutuivatko lampaat pedon vai ihmisten vainon kohteeksi, mutta sieltä katosi 3 lammasta. Ilmoitin ne lammasrekisteriin statuksella ”kadonnut”. Jokainen lammashan merkitään niillä muovilärpäkkeillä, joissa on rekisteriin ilmoitettava numerosarja muotoa FI 123456789. Korviin siis ammutaan sellaisilla pihdeillä merkit heti pikkukaritsana. Meille on saatu selitettyä viranomaisten taholta korvamerkkien tarpeellisuus esim. tautien jäljittämisen apuna ja että pystytään selvittämään lihan alkuperä. Todellisuutta olen kyllä alkanut epäilemään. Todellisuudessa tässä luodaan bisnestä korvamerkkien ja erilaisten merkintään liittyvien välineiden valmistajille. Mitenkähän tarkkaan pystytään esim. Uusi-Seelantilaisen tuontilampaanlihan alkuperätila jäljittämään? Ja todellisuudessa tautiepäilyt vaikuttavat olevan tuulesta temmattuja lääketeollisuuden tukemiseen tähtääviä toimia. Olisi hauska saada julkisuuteen todella todetut tautitapaukset. Taitaa olla samanlainen floppi tämä eläinten tautitilanne kuin on nämä vuosittaiset epidemiauhkat, joita meille ihmisille luodaan, jotta antaisimme rokottaa itsemme yhä uudestaan ja ostaisimme apteekista lääkemättöä ”ehkäisemään” tulevaa flunssa-aaltoa. Silti olen huomannut, että meidän perhe ilman noita lääkityksiä on pysynyt terveempänä kuin ne jotka ovat antaneet piikittää itsensä ja ahtaneet nieluunsa erilaisia tuotteita niin apteekin kuin luontaiskaupan hyllyltä. Mikä mahtava bisnes taas kerran!
Niin, siis kun ilmoitan lammasrekisteriin muutoksia lammasmäärissämme, valitsen sieltä numerosarjaviidakosta kyseiset eläimet, joita tapahtuma koskee. Olin siis kadonneita ilmoittaessani valinnut sieltä listasta yhden eläimen numeron, joka ei ollutkaan kadonnut. Itse pitäisin tällaista virhettä inhimillisenä erehdyksenä. Mutta tarkastajalle tämä ei ei ollut mikään pikku erehdys, vaan tämä numeron hairahdus johtaa sanktioon. Tarkastaja teki papereihin selvityksen tapahtuneesta ja minulle ohjeet jatkotoimenpiteistä. Minun kuului tehdä läänineläinlääkärille selvitys tapahtuneesta. Sittemmin selvityksen tehtyäni läänineläinlääkäriltä tuli päätös 1% leikkauksesta tuesta. Aika vähällä siis päästiin, suurimmillaan se olisi voinut olla 5% tässä tapauksessa.
Tarkastuspöytäkirjat olivat myös karua katsottavaa, kun itse yrittää säästää ja vähentää vaikkapa turhaa paperijätettä. Tarkastajalla oli jokaisen eläimen tiedot erillisellä sivulla, johon sitten merkittiin asianomaisen eläimen tarkastuksessa ilmi tulleet tiedot esim. korvamerkkien tilanne yms. Siis hirveä nippu paperia meidän pienen tilan eläimistä. Mielestäni riittäisi kun merkittäisiin vain poikkeamat. Korvamerkeistähän tuli muutakin sanomista; muutamia merkkejä puuttui toisesta korvasta. Toisin sanoen jokaisella oli merkki, josta eläin voidaan tunnistaa. Eikö sen pitäisi riittää, että eläimet on tunnistettavissa? Korvathan repeävät yleensä aina, kun merkki irtoaa, mikä sinällään on jo ikävää. Enhän haluaisi laittaa yhden yhtä merkkiä, mutta meidät halutaan laittaa ruotuun, jotta iso veli voi valvoa. Eli jos en laittaisi merkkejä, emme saisi tukia, ja eläimet tultaisiin jossakin vaiheessa lopettamaan, vaikka vaan kasvattaisimme eläimiä omaan käyttöön. Näin järkevää on toiminta Suomen maassa.
On tarkastajan, ei eläinten hoitajan, arvioitavissa, milloin korvamerkit täytyy laittaa myös repeytyneeseen korvaan. Tarkastaja katsoi, että muutaman kohdalla riittää, kun korvausmerkki on tilalla, mutta muutamille ne silti täytyy laittaa siihenkin repeytyneeseen korvaan, jos se ei vielä ole riittävän repeytynyt!
Sitten kerron vielä kirjausmenetelmistä eläimiin liittyen; meille on siis luotu lammasrekisteri, johon ostot, myynnit, eläinten syntymät ja kuolemat on ilmoitettava erinäisten määräaikojen kuluessa. Pysy siinäkin sitten ajan tasalla, kun johonkin ilmoitus on tehtävä viikon kuluessa, johonkin toiseen 14 vrk.n sisällä, sitten syntyneiden karitsojen ilmoittaminen on taas pidempi… Kyllä on hoitajalla muistamista. Tietenkin kun kyseessä on sellainen oikea tuotantotila, niin on vastuuhenkilö tiettyihin tehtäviin ja esim. lammastiloille on nyt markkinoitu järjestelmää, jossa kaikki tiedot tallentuvat saman tien rekisteriin, kun esim. lammas lähtee tilalta, sen elektroninen korvamerkki luetaan lukulaitteella ja tallennus tapahtuu siitä heti järjestelmään. No, arvaa toki, että tuollainen systeemi maksaa eikä meikäläisen kannata edes haaveilla moisesta. Itse olen vain ajatellut, että pidän lampaiden ja vuohien osalta rekisterin ajan tasalla, niin ei tarvitse miettiä. Mutta ei vain tämäkään passannut tarkastajalle; pitäisi olla vielä erikseen vaikkapa ruutuvihkossa kirjanpito tapahtumista. Pe….ti ihan kuin tässä nyt ei olisi muutenkin jo tarpeeksi tekemistä. Meille on keksitty jos jonkinlaista lomaketta, hakemusta, selvitystä ja liitettä täytettäväksi, että ei voi muuta ajatella kuin, että tappaa meidät yritetään paskakuorman alle. Eikö nyt ju….ta riitä jo ihmisen höykyttäminen! Meittin taloudessa ollaan ainakin saatu niin tarpeeksi tästä paperinpyörityksestä, että aletaan olla valmiita jonkinlaiseen mielenilmaukseen. Onko talonpoikaisjärki hävinnyt maaseudulta, vai miksi maanviljelijä ei laita kampoihin, vaikka kuinka tulee lunta tupaan ja jäitä porstuaan!?
Joka kerta kun muutaman sadan tukien takia tulostan useita kopioita liitteistä ja postitan ylipaksuja kirjeitä ely-keskukseen, päätän, että saa loppua meidän maanviljelys. Mutta kai me maalaiset rakastetaan niin sydänjuurilla tätä maaseutua ja luontoa, ettei haluta siitä luopua. Ja onhan näillä asioilla sellainen arvo, ettei niitä voi korvata. Vaan niinkö ovat maajussit antaneet sielunsa markkinoiden käsiin? On lähdetty mukaan ylhäältä ohjattuun kuolemanrulettiin; viljelijä joutuu ostamaan joka vuosi uudet siemenet pelloilleen, kun lajikkeet on jalostettu niin, ettei niiden sadosta otettu siemen idä. Ennen isäntä jätti siementä seuraavaa vuotta varten ja välillä vaihdettiin siementä naapurin isännän kanssa. Sitten lannoitus; ennen oli karjanlantaa, joka levitettiin pelloille ja satoa tuli. Siis ennenhän kasvinviljelytiloilla oli karjaa ihan lannantuottamista varten. Ja piti vielä olla useita eri eläinlajeja, jotta saatiin täyspainoinen lannoite. Nykyään kun on esim. yksistään sikoja tai nautoja, niin lantakin on sitten sitä yhtä ja samaa. Sitten täytyy lannoitusta täydentää keinolannoitteilla, jotka maksavat todella hirveitä summia. Onko todella viivan alle jäävä riittävä kattamaan tuon ylimääräisen kuluerän. Seuraavaksi kuvaan tulivat myrkyt… anteeksi siis niitähän kuulemma pitää nimittää kasvinsuojeluaineiksi! Taaskin kyseessä hirveän hintaiset tuotteet ja vain pönkittämään isojen yhtiöiden tilipusseja. Tarve näille myrkyille avautui, kun siirryttiin maatiaiskannoista viljelyssä näihin joka vuosi ostettaviin jalostettuihin siemeniin. Koskaan ei ole tehty tutkimusta, jossa olisi laskettu millaisen voiton vs. tappion ovat isot firmat vs. maanviljelijät saavuttaneet sieltä pienten torppien puhtaasta viljelystä tähän tehotuotannon aikaan. Kustannukset ovat kasvaneet kaikissa vaiheissa, on ollut pakko kasvattaa tilakokoja, jotta on voitu kattaa kulut. Hirvittävä kierre on edessä näillä suurtiloilla; koko ajan on tuotettava enemmän, ihan sama vaikka tuottajille maksettavat palkkiot pienenevät, heille uskotellaan, että volyymillä pärjää! Kun on tuotettava lisää seuraa, että on ostettava tai vuokrattava ylihintaista tukikelpoista peltoa, jotta saadaan tuotettua rehua karjalle, jota piti lisätä, jotta pysytään edellisten investointien maksujen tahdissa. Ja siinä sivussa piti rakentaa uusi robottinavettakin ja seuraavaksi on lisättävä taas lehmiä 60-70 kpl, kun seuraavaksi on edessä uuden lypsyrobotin hankinta, jotta saadaan nämä hankinnat katettua. Ja kun peltoala kasvaa, on kasvatettava koneiden kokoa ja tehoja. Sitten pellot on laitettava salaojiin, kun nämä jättiläiset eivät sovi liikkumaan sarkapelloilla. Isot traktorit junttaavat esi-isiemme raivaamat pellot tiiviiksi, eivätkä enää elintärkeät kastemadot ja muu eliöstö pysty elämään näillä pelloilla. Ja sitten pitää lisätä lannoitteita ja myrkkyjä, että saadaan edes jonkinmoinen sato… eikö tässä ole jo nähty syy ja seuraus.
Miten kaikki on muuttunut kannattamattomaksi? Isämme ja äitimme vielä viljelivät pieniä maatilkkujaan, navetassa oli muutama kanttura, sonninmullikka kasvoi teurastettavaksi, kanat munivat perheen tarpeisiin. Silloin oli koko iso perhe kotona, ei eletty leveästi, mutta varsinaista puutettakaan ei ollut. Nyt on satojen uuhien lampola, joka työllistää koko perheen, mutta ei elätä edes yhtä perheenjäsentä vaan on käytävä kodin ulkopuolella töissä. Mikä on vialla? Yksi syy on kulutustottumuksemme. Meidän sukupolvemme on saatava uusi kännykkä ja läppäri joka vuosi ja olohuoneessa pitää olla uusi led-näyttötv tai edes seinän kokoinen taulutv. Sohvakalusto vaihdetaan kahden vuoden välein ja lomamatkakin pitää tehdä Turkkiin kerran vuodessa. Mihin me päädytään tällä kulutuksella?
Palataan maatilalle; on vaikkapa nautatilallinen, joka kasvattaa sonneja. Niin, enää ei siis omat lehmät ole navetassa, joiden vasikoista kasvatetaan mullikoita teuraaksi. Nykyään vasikat ostetaan ja niiden hinnat lähtevät n. 250€ ylöspäin. Tietenkinhän isot ostajat saavat varmaan alennuksia. Mekin pari vuotta sitten laitoimme pari sonnipoikaa teuraaksi, molemmat olimme vasikkana ostaneet suurin piirtein tuohon hintaan. Niitä sitten puolitoista vuotta kasvatettuamme teurastamon tilitys oli näistä kahdesta yhteensä n. 600€. Äkkiä laskien olis 50€ enemmän kuin vasikkana ostohinta. Saatiinhan niistä sonnipalkkio, muistaakseni n. 150€, ja jos uhrattu aika ja niiden syömä rehu lasketaan niin ei taida lyödä leiville. Arvaapas vaan kuka ne voitot maanviljelijän sijaan poimii; kyllä ne välikädet pitävät omistaan huolen. Teurastamot, välittäjät, lihanjalostamot ym. toimijat kehittävät mitä ihmeellisimpiä konsteja leikata tuottajan osuutta saadakseen kasvatettua omaansa. Onko oikeudenmukaista maksaa tuottajalle euro kilolta naudanlihasta, jota sitten myydään kaupassa minimissään 7€/kg. Tuottaja on hoitanut eläintä vähintään vuoden tai pidempään, kun taas muiden toimijoiden osuus jäänee moninkertaisesti lyhyempään ja mitättömämpään. Tuottajalle asetetaan näiden muiden toimijoiden taholta vaikka mitä vaatimuksia; eläinten on oltava tietyn kokoisia, jotta teurastamo saa vähemmällä vaivalla oman voittonsa kahmittua. Teurastamoilla on mitä moninaisemmat laatuluokitukset, joilla pyritään hinnanalennukseen tuottajalle tilitettäessä. Kuitenkin nämä samaiset ns. ”huonommat” lihat ovat myynnissä herkkutiskeillä ihan samaan hintaan kuin ns. priimat lihatkin. Onko myöskään koskaan lihatiskillä mainintaa, onko kyseessä vanhan lehmän tai nuoren hiehon liha, näistä kuitenkin maksetaan tuottajalle eri hinta.
Omakohtainen kokemus oli kovin rankka lampaiden kohdalla. Veimme, siis omilla kustannuksillamme, lastin karitsoja pienteurastamoon. Teurashinnaksi kerrottiin 3,50/kg. Mitään ehtoja ei etukäteen kerrottu kauppaan liittyen. Veimme siis eläimet teurastamolle ja myöhemmin tilityksen saatuamme oli järkytys suuri; saimme nollatilityksen sekä lisäksi 157€ laskun muokkaukselle menevien taljojen suolauksesta. Kyseessä oli siis pienten karitsojen taljat, joihin ei kovin kummoisen paljon suolaa mene. Jää nähtäväksi laittaako teurastamo taljoja eteenpäin, vai jättääkö hän piruuttaan ne toimittamatta. Soitin nimittäin hänelle ja syyllinen löytyi heti täältä päästä. Kovasti uhotteli raastuvalla ja haukkui minut puhelimessa, että minä olen pitänyt eläimet nälässä, siis todellinen syyllinen olinkin minä ja hän taas joutui kärsimään minun asiattomasta eläintenhoidostani. Myöhemmin sain siis tietää, että alle 13kg painoisista ruhoista teurastamo ei maksa mitään. Perustelevat asian siten, että lihoista saatava korvaus ei riitä muutoin teurastuskuluihin. Mitenhän tuokin lienee? Meitä siis pakotetaan kasvattamaan ”broilerilampaita”, jotta saisimme edes jonkinlaisen korvauksen teurastamoilta. Tavoitteena on siis tällä hetkellä yli 18kg teuraspaino, silloin saa myös teuraspalkkion. Miten taas käy näiden meidän pienempien alkuperäisrotujen? Itsellämmekin oli ahvenanmaanlammaspässi viime vuonna, johon myös perustuu näiden karitsojen pieni koko. Jos teurastamo olisi kertonut ehtonsa, emme toki olisi vieneet eläimiä sinne. Olisihan järkevämpää syöttää vaikka omille koirille näitä alipainoisia, niin tulisi paljon edullisemmaksi.
Sitten tämä kotiteurastus; nyt meiltä ollaan viemässä sekin. Ensi heinäkuun jälkeen pitäisi teurasjätteet toimittaa raatokeräilyyn Honkajoelle. Pienin erä on 150 kg, eikä parin pienen karitsan sisuksista kovin paljon kerry. Siis pitäisi kerätä isompi satsi, säilytettävä tietenkin asianmukaisesti kylmätiloissa, jottei tule valumia eivätkä ala haisemaan ja mätänemään. Tietenkinhän tämä palvelu taas maksaa rutkasti. On toki mahdollista kerätä useamman raatoja ja jätteitä samaan paikkaan, mutta kummasti ne on nämä asiat vaikeita käytännössä sopia. Kuka se omalle pihalleen raatokeräilykontin haluaa? Ja mitä siitä hyötyy? Ajatella, että kotona on teurastettu kautta aikojen, mutta nyt on sekin tulossa kiellettyjen listalle. Eikö olisi ekologisempaa teurastaa eläin kotona ilman että se stressaantuu kuljetuksessa ja polttoainetta palaa eläimen siirrossa. Tämä raatokeräily on tuntunut vihon viimeisen järjettömältä; kuljettaa nyt kuolleitakin eläimiä vielä pitkin Suomea. En usko, että väärinkäytöksiä todella tapahtuu viljelijöiden taholta, jos olisi sallittua haudata pieniä määriä teurasjätteitä ja joku tilalla kuollut eläin. Tässäkin tullaan siihen, että kun tilat ovat kasvaneet ovat kuolleiden eläinten määrät sen verran isoja, että tällaisia säädöksiä joudutaan tekemään. Mutta kun meillä ei ole mitään kohtuullisuuspykäliä vaan kaikkien on noudatettava sääntöjä ja lakeja, jotka ovat säädetty isoja tiloja ajatellen.
Kaikki tähtää isojen tilojen suosimiseen meidän pienten kustannuksella. Esim. investointitukea ei voi pieni viljelijä hakea, koska siinä on minimiliikevaihtoraja. Pikkuhiljaa pudotetaan meidät pienet pois nakertamasta tukipakettia. Ja poisto tehdään kauniisti; meille kerrotaan, ettei leikkauksia tehdä. Käytännössä valvontaa kiristetään, jotta saataisiin tiloja kiinni vaikka miten pienistäkin sääntörikkeistä ja sitten määrätään tukileikkauksia niiden perusteella. Jos vaikka ajatellaan alussa mainittua valvontakäyntiä meillä; parin sadan tuki, jota valvonta koski, ja tällainen työmäärä ja kustannukset tarkastuksesta. Kyllähän se itse kelläkin loppuu pinna jossain vaiheessa, eikä jaksa pyristellä. Siinä loppuu vähitellen pienet monimuotoiset tilat ja kasvussa olleiden alkuperäisrotujen määrän kasvu päättyy ja uskoisin, että niiden kasvatusintoa ei löydy isoilta tehokkuuteen tähtääviltä tiloilta. Nehän eivät tuota tarpeeksi maitoa, eivätkä myöskään kasva nopeasti kuten tehokkuuteen jalostetut rodut. Mutta mitä katoaa niiden mukana; taudinkestävyys ja monet muut hyvät ominaisuudet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti