Mitä me itse enää ajattelemme... noudatamme sokeasti kaikki säännöt ja käskyt mitä joku asioihin perehtynyt, mutta vailla kokemusperää oleva ihminen on laatinut. Kuka on keksinyt, että luomukarjatilassa on oltava 1/20 ikkunapinta-alaa suhteessa lattiapinta-alaan? Tai, että eläimen lihasta ei makseta, jos se jää alle jonkun teurastamojen asettaman alarajan? Onko perusteltua, että kun peltolohkolla sattuu sijaitsemaan komea satojen vuosien ikäinen puu, sen viemä alue lasketaan pois tukialueesta?
Meille kerrotaan, miten huono ennuste on eliniän suhteen, koska noudattamamme ruokavalio tai muut elintavat ovat riski. Kuka osaa kertoa, mikä olisi ollut 82-vuotiaana kuolleen miehen elinikä, mikäli hän ei olisikaan tunnollisesti syönyt kolesterolilääkkeitään? Ehkä hän olisi saanut elää ilman jatkuvia jalkasärkyjä vaikka puoli vuotta lyhyemmän elämän. Kumpi ompi parempi. Tai miten meille yhä uudestaan kerrotaan, miten joku ruoka-aine on vaarallista, mutta kuinkas ollakaan, muutaman vuoden päästä sitä taas kehotetaan syömään. Vanhuksetkin on peloteltu kolesterolin kanssa niin nurkkaan, etteivät uskalla kaupassa edes vilkaista voihyllylle. Meille syötetään erilaisia tutkimustuloksia kuin jumalan sanaa, monenko tutkimuksen taustoja kerrotaan; teettäjänä lääkefirmat tai kemian teollisuus. Luontaishoitoja vastaan hyökätään todella kovin keinoin, koska pelätään niiden syövän vararikon partaalla olevien lääkärien muutoin niin vähäiset ansiot.
Miten me hyväksymme lapsiimme kohdistuvat arvioinnit; lapsenne on liian vilkas, lapsenne ei osoita tarpeeksi sosiaalista aktiivisuutta, lapsenne ei kestä sosiaalisten tilanteiden luomaa painetta, lapsenne painokehitys näyttää huolestuttavalta, lapsenne kielellinen kehitys ei ole linjassa muiden ikäistensä kanssa? Olemmeko menettämässä oman arviokykymme? Meille sanotaan ulkopuolelta meitä koskevia asioita, jotka todellisuudessa meidän itse pitäisi pystyä arvioimaan ja tekemään tarpeelliset ratkaisut.
Kaikki nämä edellä mainitsemani asiat osoittavat jollakin tavoin meidän oman harkintakykymme muutosta ts. emme kuuntele sydäntämme ts. emme ole rehellisiä itsellemme. Edellä mainitut asiat koskettavat kaikki jollakin tapaa minua ja olen niitä paljon pohtinut. Itse pyrin kuuntelemaan omaa harkintaani, siis sydäntäni, siis olemaan rehellinen itselleni, mutta kummasti se aiheuttaa törmäyksiä. Milloin tämä yhteiskunta pääsi tällaiseksi holhous-/neuvostovaltioksi? Annoimmeko jonkun hiljaisen myöntymyksen vai olemmeko suorastaan vaatineet tällaista? Olen kyllä sitä mieltä, että itse olemme syyllisiä; kun pääsimme pois niin paljon parjatusta maatalousyhteiskunnasta, halusimme kaiken kontrollointia. Kaiken täytyy olla steriiliä, kevyttä, vaivatonta, joustavaa, kiiltävää, läpinäkyvää, vedenpitävää... Meidän täytyy saada kaikki, mistä kuvittelimme jääneemme paitsi, kun olimme tästä kaikesta vielä tietämättöminä mökkipahaisissa, joissa ei kuitenkaan ollut homevaurioita!
Olemmeko nyt siis onnellisia, kun meitä valvoo valvontakamerojen lisäksi mitä moninaisemmat tarkastajat ja heidän ylitarkastajat ja lopulta eu, jonka niskaan nämä tarkastajat voivat sitten sysätä vastuun näistä hulluakin hullummista säännöistä ja direktiiveistä. Käsi sydämelle, tätäkö halusimme? Olisiko nyt aika kieltäytyä ja kuunnella mitä itse todella haluamme ja tarvitsemme? Kyllä me osaamme itsekin ilman Iso-Veljen ohjaavaa kättä, ajattelepa sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti